keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Ollaan hedonisteja kaikki, kun oikein mahaan katsotaan...

Iltalehdessä juttu: "- Ihmisten ei kannata potea huonoa omatuntoa, jos he eivät voi vastustaa tiettyjä ruokia. Asia ei ole pelkästään tahtokysymys, sanoo ravitsemusterapeutti Zoe Griffiths, joka johtaa Suomessakin toiminutta Painonvartijat-yhtiötä.
Tuoreen tutkimustiedon mukaan hän on oikeassa, sillä esimerkiksi herkkuhimo perustuu koukuttavaan mielihyvään.
Asiantuntijat uskovat, että on olemassa kaksi eri tekijää, jotka säätelevät herkuttelun määrää ja laatua.
Ensimmäinen niistä on elimistön sisäiseen tasapainoon pyrkivä homeostaattinen järjestelmä, joka säätelee ruokahaluamme energiatarpeen mukaan. Järjestelmä valvoo aivojemme ja ruuansulatuskanavan välistä viestintää, jonka häiriötilanteeseen elimistö reagoi. Sen vuoksi esimerkiksi kädet vapisevat, jos kiljuva nälkä yllättää.
Ruokahaluumme vaikuttaa myös hedoninen nälkä, joka saattaa kumota homeostaattisen järjestelmän. Hedoninen nälkä perustuu ruuan tuomaan nautintoon. Syömistä voi olla vaikea vaikea lopettaa, vaikka maha on jo täynnä. Tämä on monelle tuttu tilanne sipsipussin äärellä.
Philadelphiassa sijaitsevan Drexelin yliopiston tutkijoiden mukaan herkkuhimo perustuu juuri hedonistiseen nälkään. Rasva, sokeri ja suola stimuloivat nautintoon liittyvää aivojen aluetta. Tämän vuoksi herkkujen syöminen tuottaa mielihyvää, emmekä voi lopettaa sitä.
Hedonisen järjestelmän arvellaan kehittyneen metsästäjien ja keräilijöiden aikaan, jolloin ruokaa oli harvoin tarjoilla, joten sitä piti pystyä syömään kerralla paljon.Lisäksi herkuttelu kiihdyttää vatsan greliinihormonin eritystä, mikä herättää tarpeettoman ruokahalun.
Nykypäivän ihmisille hedoninen nälkä on lähinnä rasite, koska se voi aiheuttaa ylipainoa.
MAARIT NYKÄNEN"
Kyllä mä tän allekirjoitan. Siks mä en tykkää "pahasta" ruuasta. Olenkin aina sanonut, että musta tulis helposti lääkkeiden väärinkäyttäjä tai jäisin huumeisiin ylipäätänsä koukkuun. MIELIHYVÄ on asia, jota haen lähes kaikesta. Mielihyvänarkkari. Seksiäkin kun harrastan, mulle on tärkeintä saada orgasmi. Muuten en seksistä saa juurikaan mielihyvää. Koskettaminen lisää mielihyvää, esim.selän hiplailu, silittely. Jos mulla on joku näillä saroilla huonosti, mä haen mielihyvää syömällä. 

Oispa siistii jos sitä mielihyvää sais liikunnasta ja kypsennettyjen vihannesten syömisestä. 

Mä täällä edelleen kipeilen, tänään kävin lääkärissä. CRP oli taas vähän noussut, se oli nyt 40. Kuumetta ei enää tänää oo ollu, mutta mun leuka on kuin R.Forresterilla. Kävin verikokeissa ja uudestaan nieluviljelyssä. Yrjöthän sinne labraan tuli, onneks tajusin etukäteen pyytää kaarimaljaa. Oksennusrefleksi, jee! Oon oikeestaan viikon kohta syönyt sitä mitä pystyn, eli kaikkea kylmää/huoneenlämpöistä sekä pehmeetä. Jugurttia ja rahkaa. Pehmeää leipää, karjalanpiirakkaa... Jopa riisin syöminen on karmaisevan kivuliasta! En siis todellakaan toivo kellekään tätä sairautta. Lääkäri oli kans ihan yhtä hukassa tän suhteen kun kaikki muutkin. Vähän mä taas alan miettii tota meidän työpaikan hometilannetta. Eräs työntekijä joutui jättämään työpaikkansa lähes samojen oireiden takia... Sisäilmatutkimukset tehty, ei kuulemma löytynyt mitään. No, joo. Ehkä kone ei kuitenkaan kaikkea haista... 

Mut joo näillä mennään ja huomenna mietitään lisää. Mä otan päikkärit! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti