torstai 7. helmikuuta 2013

Kohti uusia tuulia pää pystyssä!

Mä nimittäin tein sen. Irtisanoin itseni. Esimies vaikutti pettyneeltä, antoi neuvoksi sen ettei kannata liian usein vaihtaa työpaikkaa ja että mun kannattas miettiä jotain toista ammattia, että jos mun kroppa ei joskus kestäkään tätä. Sanoin että kiitos vaan, tiedostan kyllä heikkouteni ja odottelenkin tässä 5 vuoden työssäoloa täyteen jotta voin hakea uudelleen kouluttautumaan kelan tuella. Rivien välistä oli luettavissa että oikeessapa oon ollut kun olen miettinyt mun tulevaisuutta ko. paikassa. Kun olin irtisanoutumiseni ulos suusta päästänyt, tuli mulle hyvä fiilis ja samalla pelotti. Mihis mä sitten meen töihin? Maanantaina on yks työhaastattelu, että en mä kovin peloissani kuitenkaan ole.

Tää viikko on kyllä ollut tosi katastrofaalinen laihduttamisen kannalta, en ole merkannut syömisiäni, muttei mielestäni kaloreita ole niinkään kertynyt. Kasvispuolta en ole syönyt, ruokavaliostani on löytynyt lähinnä leipää, kalkkunaleikkelettä, rahkaa, ananasta ja jauhelihakeittoo ( hei on siinä kasviksii) sekä yks salaattipäivä. Ja ei hemmetti! Mä söin eilen jonkun aivan kamalan Dumle-donitsin! Oli kyllä niin kamalan hirveän makuista etten mä taas tajunnut miks ihmeessä mä sen edes söin! Salilla oon käynyt vaan kerran, mun oikea olkapää juilii taas siihen malliin että kokemuksesta tiedän olla sitä rasittamatta. Hölläillään nyt. Monessa blogissa syytetään itseä siitä että on hölläillyt ennen Superdieetin alkamista, MUTTA MIKSI EI? Mua ainakin motivoi sitten enemmän, kun tietää että nyt on saatana tullu taas mätettyä kakkaa kurkusta alas, nyt on aika painaa läskit ihmisestä ulos. Mä oon muutenki tosi kyllästynyt mun saliohjelmaan. Oikeesti tarttisin sen PT:n tekee mulle kuukauden välein uudet ohjelmat. En siis itse jaksa ajatella niitä, olen laiska, oivoi, huonoihminen-syndrooma!

Tein sen päätöksen etten tuu hankkimaan niitä lisäjuttuja superdieetin tueksi, vaan pärjäilen omilla vitamiineilla. Sisäänsä mulle on ihan sama kuinka paljon se paino tippuu, kunhan se nyt lähtee tippumaan ja pääsen itse kunnon ruokailujuomailutreenailurytmiin. Päätös olla käyttämättä niitä juontaa juurensa kyllä sinnekin, että mulla on semmonen reumalääkitys tällä hetkellä päällä, etten mä ala rasittaan maksaani ja elimistööni ylimääräisillä aineilla. Olkoonkin vaikka kuinka luonnonmukaista tahansa, kyllä ihan jotkut luonnonaineetkin kuormittaa maksaa.

Tuli edellisestä blogista mieleen, että vaikka mä nyt kehunkin jotain naista kauniiksi, niin en ole lesbo, kiitos vaan siitä kivasta sähköpostista.

HRRRRHhhh.. palelee! tulis nyt se kesä !

Tervetuloa taas uudet lukijat <3 !

Mä ootan kyllä ihan mielipuolena viikonloppua, luvassa kaikkea kivaa ja ihanaa ja upeaa ja rentouttavaa! Toivottavasti mua ei tartte lauantaina kantaa kotiin, no ei kukaan kyllä meidän seurueesta sitä jaksaiskaan ...

HEI MUUTEN! 100 postaus! Vähänkö hienoa!



15 kommenttia:

  1. Alotatko SD:n siis nyt tulevana maanantaina? Ku mä oon tässä alkanut kovasti harkitsemaan, että pitäiskö itekin siihen ottaa osaa. Jäi vaan vuosi sitten niin hiton ikävä fiilis GFG-kokeilusta, että vähän skeptisin mielin. Vika ei siis ole systeemissä, vaan minussa... Mutta sitten taas, haluaisin kovasti uskoa, että saan itseni pidettyä kuosissa 6 viikkoa. Eihän se ole kuin KUUSI viikkoa. Mutta onhan se pirun pitkä aika. Toisaalta, tätä vuotta on kulunut kohta sen 6 viikkoa, ja hujauksessa tämäkin mennyt.... Hmm.

    Kauhee tilitys, sori. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis aloitan! Ohjeet olikin jo tulleet esille. Kiinnostavalta vaikuttaa! Mäkin ajattelen että 6 viikkoo on oikeesti lyhyt aika. Sen nyt viettää vaikka miten päin :)=

      Poista
  2. Miten paljon ruokavaliossa on viljatuotteita? Keliaakikkona GFG:ssä mua nyppi se, että foorumilta ei saanut missään vaiheessa kunnollisia vastauksia siihen millä voi/kannattaa korvata ne epäsopivat eväät tai mitä palautumisjuomaa voi ottaa tilalle jos ei ohjeessa mainittu sovi. SD:ssä vissiin muuttuu se ruokavalio viikoittain? Onko tiukkat reeniohjelmat? Meinaatko tehdä kotona vai salilla? Hitsin hitsi, pitäisköhän sitä tosiaan itekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tossa lesettä sun muuta, että kyllä sitä löytyy. Luulis että tossakin on tärkeintä saada se kuitu ja hiilihydraatti. Kai jollain sen voi korvata? En kyllä nyt keksi mitään, kun en jaksa alkaa vertailee ravintoarvoja :D Reeni näyttää siltä että teen kovemman treenin kolme kertaa viikossa salilla nykyisellä ohjelmalla. Kotitreeni on lyhyt ja simppeli, voin kuvitella tekeväni sen silloin kun on tosi kiire eikä oo aikaa ryntäillä salille. Eniten mua huolestuttaa noi aerobiset. HYYYYYIiiii :D Kai mä salilla käyn kokeilemassa noita reenejä, ekalla viikolla luultavasti sellaseen aikaan ettei siellä oo muita :DD Treenit vaikuttaa ihan kivoilta. Tankoo mä en oo koskaan käyttäny, eli sellaseen pitäs opetella :D

      Poista
  3. Sepä se, kun ei mullakaan ole kiinnostusta alkaa vertailemaan ravintoarvoja. Olis vaan niin paljon helpompi jos joku tekis sen valmiiks. :D Aerobiset vissiin sitte niitä AAMUJA? Yöh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä varmaan korvaisin sen puuron ihan jollai gluteenittomalla leivällä ja söisin jotain pellavarouhetta leseen sijasta.

      Poista
  4. No puuro ei oo ongelma, koska puhdasta kauraa pystyn syömään (sikäli kun se puuro siis on kaura-)... Mut ne leseet, plääh.

    Nyt oon kyllä niiin lähellä ilmoittautumista.

    VastaaPoista
  5. No se on sitten se ja sama sen leseen kanssa! :D

    VastaaPoista
  6. Mää oon miettiny tuota superdieettiä, mutta en oo vielä uskaltanu maksaa sitä. Jos se ei sitte toimikaan. Näyttääkö ne ohjeet hyviltä? :D Kannattaako vai ei? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeet näyttää siltä, että kyllä niillä paino putoo :D Kysy multa 6 viikon päästä kannattiko :P

      Poista
    2. Ja sitäpaitsi, mä oon tuhlannu 49 euroa paljon turhempiinkin juttuihin...

      Poista
  7. Joo. Niin sitten piti vielä eilisen viimesenä tekona ilmoittautua Superdieettiin. :D Ruokavalio (ryhmä 3) ja reeniohjelma (koti) tulostettu ja henkinen valmistautuminen aloitettu. Ruokavalio vaikutti ton ekan viikon osalta ainakin ihan ookoolta ja treeniohjelmakin ihan jees. Tosin se treeni tulee kyllä olemaan ihan helvettiä mun tasoiselle, mutta ehkä vaan hyvä. :P

    Veera, ohjeet on oikein hyvän oloiset. Ja mä kun eilen punnitsin sitä hinta-asiaa, niin tulin siihen tulokseen, että sillä vähän päälle kahdeksalla eurolla mitä toi SD viikkoa kohti tekee, mä ostan joka viikko kaikkea täysin "turhaa" syömistä. Varmasti isommallakin rahalla. Eli sehän on vähän niinku säästöä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! VAIN naiset pystyy päätteleen niin että sehän on siis säästöä :D

      Poista
    2. No mää syön kyllä karkkiaki yli 8 eurolla viikossa... Että ehkä mää ilmottaudun kans! :D

      Poista
    3. Tarviskohan mun alkaa saamaan jo jotain provikkaa? :D

      Poista