perjantai 21. joulukuuta 2012

Yökyöpelin terveiset

Heissan täältä yövuorosta! Yö alkaa olemaan jo voiton puolella. Vielä se maailmanloppukaan ei tullut, joten on aikaa kirjoitella. Olen katsellut todella huonon trillerin ja läskidokkarin ihmisista jotka pelkäävät läskejä tai eivät halua läskiä. Olen myös lukenut kolme HYVIN vanhaa Seura-lehteä. Tietysti kuvaan kuuluu kierrot asukkaiden luona ja kaikenlainen pieni häslääminen. Vietin pitkän aikaa katsellen ikkunasta ulos. Ulkona on lähes maagisen näköistä. Pakkasta -18 ja taivaalta leijui pieniä timantteja jouluvalojen loisteessa. Niin kaunista. Hankikin näyttää ihan siltä, kuin se ois sokeria. Ooh ja ah! Älkää kertoko kelläkään että mä olen kirjoittanut talvesta näin kauniisti, sillä ihan oikeasti inhoan talvea. Nyt sattu vaan olemaan munkin kova ja kylmä sieluni joulufiiliksissä.

Päätin toissailtana aloittaa loppuvuoden kestävän FB-lakon. Eli en käytä Facebookkia enää tänä vuonna. Eka päivä meni ihan hyvin, mutta tää yö on vähän rankkaa aikaa. Syy miksi aloitin moisen lakon, oli totaalinen kyllästyminen ja ärsyyntyminen niihin kaikkiin "AH, olen niiin reipas, ihana, hyvä ihminen, tunnollinen, rehellinen ja humaani". Ja jos itse kommentoi jonkun toisen päivityksiä eriävällä mielipiteellä, saa niskaansa kaikkien vihat, minäkin leimaannuin yksi päivä ties miksikä arvelluttaviksi ihmisluonteiksi :D Mua on alkanut AHDISTAMAAN tää täydellisyyden ja siloisen vaikutelman tavoittelu. Hienostelu. Sievistely. Hyvänen aika ihmiset, vapautukaa kahleistanne ja juoskaa alasti lumihangessa huutaen sekä nauraen! Taitaa olla joku hippifiilis meneillään :D Olenhan juonut 1,5 l Pepsi Maxia! Muuten, ajattelin että nyt voisin kaiken sen FB-ajan käyttää kuvien lisäilyyn tänne blogiin.

Mun eiliset syömiset meni kyllä ihan päin helvettiä. Mun hieno suunnitelma jauhelihapihveistä kariutui, koska ajattelin mieluummin nukkua päiväunet ennen yövuoroa, sen sijaan että olisin käyttänyt sen ajan niiden pihvien vääntämiseen. Eli meillä syötiin spagettia ja jauhelihasoosia. NAM. Muuten päivä menikin hienosti pienillä kaloreilla. Jostain syystä mulle on tullut kauhee himo omenoihin. Söin eilenkin kaksi!

Eilen kävin tekemässä herättyäni treenin, yläkroppa+vatsat. Oli ihan jees, vaikkei se rauta yhtälailla noussut kuin eilen. Ranskalainen punnerrus käsipainoilla alkaa tuntua jo yllättävän hallitulta, sain jo nostaa 5 kilosta 6 kiloon. Hernekäsi :D Vinopenkki käsipainoilla menis jo 11 kilolla, mutten mä jotenkin uskalla ottaa niitä kumisia käsipainoja, ne on niin hurjan näkösiä. Pelottavia... Multa taitaa jäädä tältä viikolta aerobinen kokonaan väliin, ihan vaan siitä syystä ettei mulla oo aikaa. Huomenna en tosiaankaan jaksa lähtee ennen yötyövuoroo salille. Lauantaina lähetään heti mun parin tunnin koomaunien jälkeen Keski-Suomeen pukkeilemaan. Sunnuntaina onkin sitten jalkapäivä. Tulikin mieleen, että täytyykin alkaa suunnittelee ens viikon treenejä.

Mutta minäpä lähden valmistelemaan aamupalaa, että on likkojen kiva tulla aamulla töihin :) Hyvää huomenta ja päivää vaan kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti