keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Hei sun läskeilles!

Huomasin tänään, että kohta suomessa ei varmaankaan ole yhtään huonokuntoista tai läskiä, koska suurin osa mun fb-kavereista päivittelee aloittaneensa jonkun urheiluharrastuksen. Moni muukin ei-fbkamu on kertonut uusista elämäntavoistaan. Tää itsensä rakastaminen tuntuu leviävän kuin kulovalkee. Kohta voidaan sitten otsikoida siitä, kuinka suomalaiset eivät ole enää lihavaa kansaa, vaan atleettisia himokuntoilijoita. Ääh. Luulenpa vaan taas, että monella innostus lopahtaa kun nää pimeet kuukaudet saa vallan. MINÄ EN AIO. Ja toivottavasti ei muutkaan antais periks. Kyllä tää on nyt tosi juttu, muuttua pitää jos haluan elää loppuelämäni laadukkaasti.

Kävin tänään uudessa työpaikassani tutustumassa, sain siis äippäloman sijaisuuden tuonne ens syksyyn asti. Työt alkais jo ens viikolla, olin ihan valmis kyllä olemaan kuukauden loppuun työttömänä. Onneksi 4 kk koeaika takaa sen, ettei tarvi tehdä työtä josta ei pidä. Se on mulle tärkeää, sillä olen herkkä reagoimaan jos töissä ei asiat suju. Stressaan sitten ihan liikaa ja vapaa-aikakin on ihan pilalla. Nukun huonosti, laiskistun, syön huonosti ja masennun. Ei ole kivaa ei.

Duunikierroksen jälkeen käväsin eräässä kodinsisustus-rakentamis ym. kaupassa. Mukaan tarttui viherkasvi ja ruukku sille, tökkäsin sen vessan ikkunalle. Meidän vessa on tosi ankee ja kaipaa piristystä. Ostin myös seinälampetit tuikuille, ihan törkysen hienot, niissä on peilit ja ne ovat vaaleat. Tykkään, tykkään. Mies vaan hermostuu kun joka päivä pitäis olla ruuvaamassa jotain seinälle.

Salille menin kauppakierroksen jälkeen. Ensin kymppiminsaa lämmittely juoksumatolla kävellen reippaasti. Mulle tulee kyllä ihan hiki kävellessä 4,5-5 km tuntivauhtia 1 prosentin kallistuksella. Haha, meinasin kirjoittaa vinotuksella. Miten mulla onkin kaikki sanat tänään ihan hukassa? No sitten treeniohjelma läpi, jäähdyttely kuntopyörällä. Vähän jouduin tinkimään painoissa, ei vaan yksinkertaisesti jaksanut ja kulkenut. Teki mieli luovuttaa ja heittää hanskat kehään. Psyykkasin itteeni kuitenkin jatkuvasti ajattelemalla, että viikon päästä sujuu taas, anna mennä nyt! Huomenna meen taas ja ajattelin ottaa kevyemmän treenin, sillä illalla ois tarkoituksena kokeilla tunnin kestävää venyttelyä. Torstaina sitten tämän viikon spinnille, kun maanantain tunti jäi väliin... Olin vähän liian kaukana silloin.

Mutta nyt perse ylös sohvalta ja siivoamaan!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti