Läski väsyttää

No niinhän siinä taas kävi. Tunnin jumppailut kotioloissa asiaankuuluvine lämmittelyineen ja venytyksineen tuntui kivalta, mutta tänäänpäs sitten reumani pitää huolen päivän ohjelmasta. Vasemmalla kädellä ei tehdä mitään, sillä nimetön pullistelee kerääntynyttä nestettä sekä kipuilee. Aloitin päiväni siis Buranalla. Kivana plussana on vatsalihakset ja reidet suloisen kipeät. Jumppailu siis toimi. Aamupalaksi söin myös kahden munan munakkaan, tl oliiviöljyä, tuoretta herkkusientä, tomaattia ja sipulia. Suolaa ja mustapippuria. Asiaan kuuluva kupillinen kahvia.

Eilinen ruokapuoli sujuikin sitten varmalla otteella, omena välipalaksi ja sitten illemmasta rasvatonta rahkaa sekä mustikka-vadelmakeittoa. Hörpiskelin vielä litran sitruunalla maustettua vettä. Syöminen meni tosi myöhäiseksi. Säännöllisiin ateriarytmeihin tässä ei voi ihan vuorotyön luonteen takia edes pyrkiä. En todellakaan ala heräämään vapaapäivinä aamupalalle ennen kuutta. No way. Jos jätän herkut, haluan edes pitää nukkumisen. Se on lempiharrastukseni.

Ulkona sataa vettä ja on muutenkin synkkää. Ajatus tulevasta talvesta masentaa. Ajatus syksystä masentaa, kun tuntuu että koko kesä oli yhtä syksyä. Syksyisin mun täytyisi keksiä jotain tekemistä, että voisin tavallaan huijata itseni syksyn yli sen kummempia masentelematta. Itsensä huijaamisessa olenkin ihan mestari. 10 vuotta olen pystynyt huijaamaan itseäni. 10 vuotta lihavana luullen että kaikki on ok, lihavat on leppoisia, on mistä ottaa kiinni, ei palele pakkasella jne. Olen pitänyt itsenäni suht fiksuna, mutta hei, 10 vuotta! Epäilen fiksuuttani syvästi.

Juteltiin eilen miehen kanssa painonpudotuksestani. Avauduin ensimmäistä kertaa läskeistäni naamatusten. Mutta jos ei puolisoon voi luottaa, niin kehenkä sitten? Tämä keskustelu kirvoitti monia ajatuksia ja oivalluksia omassa päässäni. Tajusin että nämä läskit eivät ole osa minua, ne ovat vaan ylimääräinen painava kasa paskaa jota suostun vapaaehtoisesti kantamaan päivät pitkät mukanani. Olen väsynyt olemaan lihava. Niin, niin väsynyt. Läski väsyttää ja läski sairastuttaa. Jos joku väittää muuta, niin valehtelee. Läski suojelee, läski antaa tekosyitä, läskin taakse on helppo piiloutua. Läskiä on myös helppo puolustella. Läski antaa syyn olla välittämättä.

Käväsinpäs tuossa taas syömässä. Piti tehdä iltavuoroon lähtevälle miehelleni eväät, kuitumakaronia, jauhelihaa ja joku vihannespakastepussin loppu. Söinpäs ”kakkulautasen” verran. Eli en kolmea kukkurallista isoa lautasellista. Bloggaaminen toimii! Mulla on niin hyvä mielikuvitus, että kuvittelen että joku henkilö käy lukemassa blogiani säännöllisesti, ja tarkkailee mitä olen syönyt, joten ei uskalla syödä liikaa. Hahah. Taas ois terapian paikka.

On muuten mielenkiintoista, kuinka ruokaholistina ajattelee jatkuvalla syötöllä ruokaa. Koska sitä saa seuraavan kerran, mitä ruokaa tekis huomenna, missä kaupassa kävis... Ruokaruokaruokaruokaruokaruokaruoka! AAAAARGH! Katsot telkkaria, siellä on ruokaa. Luet kirjaa, siinä syödään ruokaa. Lehdet on piukassa toinen toistaan herkullisempia reseptejä. Netissä on ruokailublogeja, sosiaaliset mediat puskee kuvia kaverin illanvieton herkuista. Koomisin hetki oli viime viikolla, kun huomasin katsovani Suurinta Pudottajaa toisessa kädessä kylmä grillimakkara ja toisessa oluttölkki. Hohhoijaa.